Olin työhaastattelussa ja nyt kyllä jäi huono maku suuhun. Haluaisin oikeasti tuonne paikkaan töihin, mutta taitaa jäädä saamatta. Jännitin liikaa, enkä saanut itsestäni tarpeeksi energistä ja positiivista kuvaa, jollainen olen työntekijänä. Tekisi mieli huutaa.. suututtaa tosissaan. "Tahtoo uuden mahdollisuuden.. nyyh". Käyn mielessäni koko ajan mitä olisin voinut tehdä toisin. Itku tulee kohta...
Noh.. oma vikanihan se on. Mitäs en osannut käyttää tilaisuutta tarpeeksi hyvin. Muistaapahan ensi kerralla, kun pääsee jonnekin haastatteluun. Tulisi jo puhelu: ettet pääse tai pääset, niin voisi olla tästäkin stressaamatta. Tämä odottaminen tietämättömänä työnantajan mietteistä on ihan kauheinta. Meninkö ei todellakaan, ehkä vai kyllä mappiin?
Ai niin.. tänään mennään kp 33. Senkin puolesta vaan hellurei. Paniikki iskee väkisinkin sen takia: onko kehossani jokin toimintahäiriö tullut? Onko sittenkään ovulaatiota tapahtunut, kun kiertokin on poikkeuksellisesti näin pitkä? Vai olenko oikeasti voinut stressata niiiiiin paljon, että menkat ovat sen takia siirtyneet? Pitää alkaa ottaa tulevaisuudessa rennommin. Joo-o.. onko sellainen mahdollista kohdallani, tuskin? :D On se tuo keho ihmeellinen :D Kiitos, kun fiksummat taas infositte minua (edellisen postauksen kommentit) :)
Onko muita töitä metsästäviä tähän vuoden aikaan? :)
