YK 3, Lh-huippua ei havaittu

Tosiaan on menossa kp 16, eikä testaus kp 12 asti ole tuottanut positiivista ovulaatiotestiä. Luulen kuitenkin, etteivät testausolosuhteet tässä kierrossa ole olleet ne ihanteellisimmat. Olen tehnyt viime päivien aikana yövuoroja, etten ole 1. joka päivä päässyt samaan aikaan tekemään testiä 2. enkä varmaan ole ollut tarpeeksi pitkään käymättä vessassa.  Muuten ihan hyvä fiilis, puputeltu on ja muutenkin elimistö on antanut merkkejä ovulointi kohdasta.

Anteeksi etten ole käynyt kirjoittelemassa.. on viime ja tällä viikolla ollut sellaista hulinaa töissä, eikä vuorotkaan ole ollut mitään helpoimpia. Fyysisesti on ollut raskasta pitkästä aikaan tehdä useita öitä putkeen ja muutenkin teen muutaman ylimääräisen vuoron. Aikaa ja energiaa ei ole riittänyt oikein mihinkään ylimääräiseen. 

Mies oli ihana eilen, kun hän tuli töistä: "Hei, mä mietin töissä, että sä oot varmaan nyt raskaana. Mulla on ihan sellanen tunne."

Mainitsin, että eikös sulla viimeksikin ollut sellainen tunne ja nega oli. Mutta asia olikin kuulemma niin, että minusta tuntui että olen raskaana ja hän oli vain yhtynyt siihen :D Voi, että nuo miehet voikin olla hassuja.

Ihaninta oli kuitenkin, että hän oli miettinyt raskauden mahdollisuutta, mikä osoittaa että hänkin on yhtä innoissaan kuin minä. Meillä ei mies nimittäin usein tee alotetta vauva keskusteluihin, mutta välillä hän ihanasti yllättää tuomalla asian itse esiin. Tai sitten se tuntuu vaan niin mukavalta, että hänkin puhuu vauvoista, koska itse odotan ja haluan tätä niin kovasti sekä asia on minulle erittäin tärkeä :)

YK 3 / kp 16

Hiljaa kannan salaisuuttani...

Meillä on töissä pari naista, jotka ovat jäämässä pian äitiyslomalle ja monella on lapsi tai lapsia. En ole kertonut vauvani kohtalosta kenellekään, saatika antanut ymmärtää, että olisin ollut koskaan raskaana. Tuntuu siksi hassulta kuunnella odottavia äitejä, kun he valittavat vaivoistaan loppuraskauden kynnyksellä ja olla itse hiljaa. Muut työkaverit saattavat välillä höpötellä raskaushöpinöitä ja tekisi mieli yhtyä mukaan. Kertoa omia mielipiteitäni ja muutenkin jutella lapsista tai raskaudesta. Päätän kuitenkin olla hiljaa keskutelujen aikana, koska en missään nimessä halua kertoa kenellekään.. että olen ollut raskaana ja menettänyt vauvani. En halua hiljaisia, vaivaantuneita hetkiä tai sääli, jos kertoisin tarinani. 

Tuskin kukaan äiti tai raskaana oleva juttelisi sanaakaan lapsista minulle, jos tietäisi minun menettäneen omani. Enkä halua sitäkään. Minusta on ihana jutella raskaudesta ja lapsista. Ei se minulta ole pois, jos joku toinen saa lapsen. Jos tietäisin jonkun töissä, jota on seurannut sama kohtalo, kuin minua... niin en todellakaan viitsisi/uskaltaisi/kehtaisi ensimmäisenä kertoa hänelle esim. sikiön liikkeistä masussa. Koska en voisi tietää, miten hän reagoisi asiaan, haluaako hän kuulla kenenkään hehkutusta raskaudesta ja onko hän päässyt eteenpäin elämässä. Ja muutenkin vaikka asiasta olisi puhuttu, niin en ehkä hehkuttelisi lapsensa menettäneelle omaa onneani...tai en tiiä. Riippuu varmasti henkilöstä ja kuinka läheisiä oltaisiin.

Haikeana muistelen keskutelujen aikana omia kokemuksiani ja toivon joskus olevani taas raskaana ja lähellä äitiyslomaa. Sitä onnea ja iloa, kun odottaa pienoistaan :)