I'm back!

Ihanaa olla ja tuntea itsensä normaaliksi eli terveeksi! Illalla oli vielä lämpö 39 astetta, mutta aamulla herättyäni ei ollut mitään. Kävin suihkussa jättämässä viimeiset hikikarpalot ja yritin syödä jotain. Vielä on toki hieman outo ja heikko olo muutaman päivän.. erittäin vähäisen syönnin takia.

Vaa'alla oli pakko piipahtaa ja tulos oli uskomaton 61,3 kg. Huhhuh.. tuollaista lukua en ole nähnytkään sitten kahteen vuoteen! :D Saa nähdä miten paino nyt nousee, kun ruoka alkaa taas maistumaan. En uskalla vielä merkata "kilojen karistusta" kohtaan mitään, koska luulen että suurin osa oli nesteitä... mitä lähti hikoilun vuoksi.

Sivussa olleeseen kyselyyn vastasi upeat 31 ihanaa henkilöä! Erittäin iso ja lämmin KIITOS vastaajille! Tässä vielä tuloksia tarkasteltavaksi:

Kuinka kauan parisuhteenne on kestänyt tähän mennessä?

0-3 vuotta      25 %

3-6 vuotta      38 %

Yli 6 vuotta    32 %

En seurustele  3 %

Eilisestä lähtien nännit ovat olleet normaaleja kuukautisoireita herkemmät. Hmmm.. hieman jo hymyilyttää :) voisiko se tarkoittaa...? :D Mietiskelen vielä milloin uskallan tehdä ensimmäisen raskaustestin. Teen Clearblue testin "normaalia" aikaisemmin, koska ohjeiden mukaan sen voisi tehdä jo 4 päivää ennen kuukautisten alkua. Ehkä jo ensi sunnuntaina tai alkuviikosta... katsellaan. :)

YK 2 / kp 18  dpo 4

Äitiyspakkaus vai 140€ ?

Mietiskelin tuota äitiyspakkauksen ottamista, vaikkei olekaan vielä ajankohtaista. Mutta jos tulevaisuudessa tulee tilaisuus. Nimittäin meillä on varastossa vuoden 2010 äitiyspakkaus..

Viikkoa ennen tietoa esikoisemme sairaudesta saimme kelan pakkauksen hakea postista. Tutkimme innoissamme yhdessä tavaroita, vaatteita ja lorukirjoja, joista saisi lukea pikkuiselleen iltaisin. Ultran jälkeen tavaroiden näkeminen raasti sydäntä. En osaa sanoin kuvailla, miten pahalta tuntui katsella äitiyspakkausta tyhjässä huoneessa, jolle ei enää ollutkaan käyttöä. Kannoimme miehen kanssa pakkauksen itkien varastoon. Tuntui, että luovuimme siinä vaiheessa lopullisesti toivosta saada tyttö kotiin. Silloin kaikki tuntui todellisemmalta, kun joutui luopumaan kaikista jo ostetuista vauva tarvikkeista.

Kun meillä on jo yksi pakkaus, niin ajattelin ottaa ne käyttöön (jos niille tulee tarvetta). Otan äitiyspakkauksen sijaan 140 euroa ja sijoitan summan vauvatarvikkeisiin, vaikkapa turvakaukaloon. 

Tänään YK 2 / kp 6

Lupa uuteen yritykseen

Polilla ultrassa käyty ja tilanne on paranemaan päin. Veren määrä vatsaontelossa on vähentynyt, kivut alkavat hellittää pikku hiljaa. Tosin vuoto on runsasta ja saattaa jatkua jopa viikkoja. Periaatteessahan on keskenmeno meneillään. Kuitenkaan sikiö ei olisi koskaan voinut selvitä munajohtimessa, koska istukka ei saa siellä samanlailla ravintoa, eikä johtimessa ole tilaakaan kehittyä. 

Huomenna soittaa hoitaja mikä oli tänään otetuista verikokeista raskaushormonin arvo. (toivottavasti siis laskenut)

Keskustelimme uudesta yrityksestä. Oli onnea tavallaan matkassakin, että jätimme tämän kierron väliin. Olisi ollut melkoinen järkytys jos nyt olisi tärpännyt kohtuun ja aikaisempi olisi johtimessa :D Noh, ei tarvitse onneksi spekuloida. Eli siis seuraavista kuukautisista on lupa aloittaa, koska mitään lääkkeellistä hoitoa ei raskauden keskeyttämiseksi tarvinnut tehdä. Mikäli se kohtu elää omaa elämäänsä välittämättä johtimessa olevasta "raskaudesta", niin tänään voisi olla noin kp 20. Saa nähdä miten tämä "keskenmeno" vuoto osuu kuukautisten kanssa päällekäin. Toivottavasti sen erottaa tai huomaa millon alkaa oikeat menkat.

On ollut nyt aikaa miettiä tätä kaikkea. On suoraan sanottuna alkanut vituttaa. Eikä sitä jo ansaitsisi saada terveen lapsen. Siskoni oli hauska sanoessaan "ärsyttää, kun sulle käy näin..kun oot aina kaikille niin kiva." Jaa-a, pitäisi varmaan olla tästä lähin kusipää, niin silloinhan kaikki onnistuu. Alkaa itestäniki tuntua siltä, että ketkä ei välttämättä odota ja arvosta asiaa yhtä paljon, saavat sen helpommalla. Anteeks, tänään vituttaa tämä kohtalo ja vaivun kohta itsesääliin vähäksi aikaa. "Miksi taas piti kaiken epäonnistua?!?!" Ekasta koettelumuksesta selvitty, eikä osannut edes kuvitella tällaista. Tottakai silloin se tapahtuu itselleen.. prkl...

Pohdiskelua...

Ihanaa... tervetuloa uusi lukija Heidi seuraamaan blogiani ja kiitos mukavista sanoistasi. :) Kävin kuikkimassa omaasi ja onnittelut pienestä pojastasi <3

Kiitos kaikille, jotka olette kertoneet mielipiteenne joulukuu lapsosista ja omia kokemuksianne! Se toi uutta näkökulmaa asiaan. Ollaan punnittu asioita miehen kanssa ja ollaan tultu päätökseen yrityksestä ensi kierrossa.

Elikkä on pähkäilty miehen kanssa seuraavan kierron kohtaloa ja päädyttiin jättää se väliin. Mies ajatteli sen olevan sitten mukavempaa lapselle, ettei ihan viimesimpänä joudu täyttämään vuosia. Ja sitä myöten joudu odottamaan viimeisten joukossa, esim. mahdollinen mopokortti. Itsekin kannatin ajatusta, koska muistan kun veljeni täytti 15- vuotta vasta lopputalvesta ja hän jaksoi koko kesän surkutella sitä että muut pääsivät jo ajelemaan ja hän tunsi itsensä ulkopuoliseksi joutuessaan odottamaan. Mulle tuli siitä tosi paha mieli ja se jäi mieleen tosi syvästi. Lapsille nuo syntymäpäivät ovat niin iso juttu ja kaikki uudet asiat, joita ikä tuo mukanaan. Ja haluan järjestää lapselleni aina kunnon synttärit, eikä hänen tarvitse tuntea jäävänsä joulun alle. Olen itse aikamoinen joulu hössöttäjä ja ehkä näin on parempi kaikin puolin.

Toiset voivat pitää ajatus maailmaani pinnallisena ja saakin pitää ja miettiä: "lapsi on lapsi, ihan sama missä kuussa syntyy ja ottaisivat mielellään vastaan pienen ihmisen missä kuussa tahansa, kunhan saisivat pienen ihmeen." Mutta tunnemme että meille tämä on kuitenkin paras vaihtoehto, yksi kuukausi sinne tai tänne vielä kestetään.

Saanpahan pudotella pari kiloa nyt odotellessa. Lisäsinkin tuonne sivuun vähän matka tavoitteita, vaikken ehkä kerkeekään pudottaa tuonne 55 kiloon. Eihän sitä tiedä jos ei tärppäile, niin onhan sitä sitten aikaa :) Aion tilata toiseen yrityskiertoon Clearblue ovulaatiotestejä. Maksoi mitä maksoi. Ei enää halpistestejä, kun ei minun hormonitasot näköjään niihin riitä tai en tiiä mistä sitten kiikastaa. Kerta en saanut ekassa kierrossa bongattua ovulaatiota.

Hauskaa viikonloppua!!

Oireet kadonneet...

Olo ei tunnu enää siltä, että olisin raskaana. En usko saavani plussaa torstaille. Alavatsassa ei ole enää mitään tuntemuksia ja olo on "normaali" kaikin puolin. Harmittaa ettei löytynyt testeillä ovulaatiota, mutta kai olen kuitenkin ovuloinut jossain vaiheessa. Ei ole vain tärpännyt. Teen kuitenkin raskaustestin, jos menkat ei tule jo sitä ennen. On aika tyhjä ja pettynyt olo jo nyt, vaikka en ole vielä testiä tehnyt. 

Tuntemukset aiemmin viikolla olivat jo niin lupaavia ja olin odottavaisin ja jännittynein mielin. Ettei vaan mieli olisi tehnyt taas kepposiaan ja kuvittelin oireeni. Noh, siihen saan varmuuden ensi viikolla.

 

Hmm..oireitako..?

Olen yrittänyt olla ajattelematta alkuraskauden oireita. Etten tulisi harhaluuloiseksi ja alkaisi alitajuisesti tuntemaan oireita. Uskon, että jos jotain oikein pohdiskelee. Esim. rintojen arkuus. "Onkohan ne kipeet, ehkä ne on vähän". Sitä alkaa kuvittelemaan, että ne on arat. Vaikkei mitään syytä olisi tuntea niin. 

Ainakin mulle kävi niin viime vuonna, vaikka söin pillereitä kuukautta ennen YK:tta. Ajattelin kuun lopussa olevani varmasti raskaana. Vaikkei sellaista mahdollisuutta ollut pillereiden vuoksi. Kiitos kuviteltujen oireideni: rintojen arkuus, joo vähän paleltikin, mahassa pisteli, turvotti, sun muuta. Odotin ja halusin niiiin kovasti raskaaksi. Aloin kuvittelemaan oireita itselleni ja jopa tuntemaan niitä!

Nyt kun olen saarnannut itselleni tuosta oireiden kuvittelusta, on aika tunnustaa jotain. Tunnen menkkamaisia kipuja ja vihlontaa alavatsassa. Hui... vaikka en mieti niitä yhtään, niin ne tuntuu! Eikä mulla ikinä koske päähän, niin nyt on särkenyt vähän väliä. Ja tänään nenu on ollut tukkoinen.  

Oireitako..? :D 

Tänään on YK1 / kp20 , laskujeni mukaan hedelmöityksestä on kulunut 5 päivää, jos kierto keskimäärin 28. Voikohan näin aikaisin edes tuntea mitään oireita :D

Pömppömasun karkoitus

Yritän ennen raskautta päästä eroon tästä iki-ihanasta pömppiksestäni. Olisihan se mukava, jos ei olisi pikkumahaa jo valmiiksi. Ihmiset tajuaisivat, sitten kun jos joskus olen raskaana, että olen oikeesti raskaana. Eikä niitä epäilyjä: "onkohan se raskaana, vai onko se vaan lihonnut?"  Ja joku uskaltaisi kysyä suoraan "oletko raskaana?" sitten kun mahasta voisi niin epäillä. Kävin illalla spinnigissä ja vähän aikaa salilla nostelemassa painoja. Kauniit käsivarret täältä tullaan!

Lisäksi saan ja haluan muuta ajateltavaa. Tuntuu, että ajatukset pyörii tällä hetkellä toivotun raskauden ympärillä. Yritän olla kuormittamatta miestäni näillä ovulaatio puheilla. Aika hyvin olen mielestäni malttanutkin siinä. Voisin kuitenkin koko ajan puhua vauvoista ja raskaudesta. Vielä ainakin suurin osa on pysynyt pään sisällä. Viime alku raskaudessani nimittäin hehkutin jatkuvasti vauva asioita ja ehkä meni jo vähän yli. En osannut puhuakaan enää muusta. Sitä paitsi tällä kertaa on eri tilanne, koska emme tiedä saammeko pitää sikiön vai onko edessä keskeytys. Parempi itsellenikin, että pidän suurimmat mölyt mahassa. Muuten en osaa taas ajatellakaan muuta. Eikä se ole ehkä hyvää henkisesti.

Ollessani hiljempaa ovulaatioista sun muista jutuista, on mies alkanut puhumaan vauva asioista. Olen erittäin yllättynyt, kun hän on joka päivä kysynyt "joko testi näytti plussaa?" tai vastaavaa. Luulin joskus, että häntä ei vain kiinnosta niin paljon puhua vauvoista kuin minä. Mutta asia saattaakin olla niin, että jos annan hänen rauhassa tuoda asian esille, enkä tuputa hänelle kaikkea, saa mieskin avattua suunsa.

YK1/kp12 Koirat, meidän lapsukaiset

Ei vielä positiivista Testiviivaa näy. Tänään oli vielä haaleampi viiva kuin eilen. Vähän tuntuu nippailuja vatsan oikealla puolen, mutta ei varmaan viittaa ovulointiin.

Koirat olivat viikonlopun hoidossa ja nuorempi, meidän neiti on päässyt syömään jotain sopimatonta. Se on oksennellut välillä ja on sen takia melko poissaoleva ja nukkuu kokoajan. Luin eläinlääkäri sivustolta, että olisi hyvä pitää koira paastossa vuorokausi ja antaa sitten vähän ruokaa, että maha rauhoittuu. Olen tänään yrittänyt tarjota herkullista kanaa, mikä maistuu normaalisti aina. Nyt ei kuitenkaan maistu mikään, vielä ainakin vesi menee. Täytyy katsoa vielä tämä päivä, jos neiti piristyisi. Huomenna on suunnattava eläinlääkäriin, jos ei ala ruoka maistumaan :(

Rakastan nuita karvahapsuja yli kaiken, ne ovat meille kuin "lapsia". Ilman niitä en olisi jaksanut yhtä hyvin kesää, talvea ja arkea, kun mies oli päivät töissä. Ne tuovat vastuuta, jota ei voi välttää. Tarkoitan sillä sitä, että joka päivä oli lähdettävä ulos ja haukkaamaan raitista ilmaa. Tyttäremme odotusaikana, kun tiesimme että hän menehtyisi, itkin pienokaisemme kohtaloa päivästä toiseen ja olisin mieluusti homehtunut sohvaan, millään ei ollut enää väliä. Koirat eivät kuitenkaan odottaneet, vaan vaativat samoja asioita kuin ennenkin ja saivat pidettyä minut järjissäni päivisin. Iltaisin tukeuduimme mieheni kanssa toisiimme. 

Sitä oli niin vaikea ymmärtää ettei mitään ollut tehtävissä. Täytyi vain odottaa, että tyttö syntyy ja enkelit noutaisivat hänet ikuiseen uneen. On välillä niin ikävä, että rintaan sattuu. On myös vaikea ymmärtää Luojaa ja hänen päätöksiään, jos sellainen nyt on olemassa. Miksi ihmiset, jotka tekisivät mitä tahansa saadakseen lapsen, juuri he joutuvat kärsimään. Miksi ihmiset, jotka arvostaisivat yli kaiken tuota pientä lahjaa, eivät saa sitä. Voi kunpa me kaikki saisimme vielä mahdollisuuden kokea lapsen tuomat ilot ja surut, mutta milloin, saako koskaan, sitä ei taida muut kuin Luoja yksin tietää.

Äiti.. minäkö?

Synnytysosastolla kätilö sanoi tyttäremme synnyttyä "olette nyt tyttärenne äiti ja isä, eikä sitä voi kukaan teiltä viedä". Jotenkin nuo sanat kolahti mieleen, koska en ollut edes ajatellut, että minusta tulisi äiti. En kuitenkaan tunne olevani äiti. Sydämessä olen tietysti aina äiti tyttärelleni, mutta en osaa ajatella itseäni äitinä. Olemme ukon kanssa taas kahdestaan ja kuin kaikki olisi alkanut alusta. Etsin taas töitä lyhennetyn äitiysloman jälkeen ja mieheni on päivät töissä. Vähän ehkä liikaa mietin jo vauva juttuja, ovulaatiota ja plussausta. Johtuu tosin siitä, että nyt on liikaa aikaa miettiä kaikkea kotona puuhastellessa. Onneksi on nuo koirat, joiden kanssa touhutessa saa muuta ajateltavaa.


Mitenköhän pitkään menee pukea lapsi ulkoilua varten, kun mulla menee jo puoli tuntia laittaa koirille pakkastossuja tassuihin. :) Ei oo muuten niin yksinkertaista kun luulisi. Ihanan kirpakka pakkanen, ja aurinkokin paistoi lämpimästi. Vielä kun saisi työnnellä lastenvaunuja koiria kävelyttäessä *haaveilua*.