Meillä on töissä pari naista, jotka ovat jäämässä pian äitiyslomalle ja monella on lapsi tai lapsia. En ole kertonut vauvani kohtalosta kenellekään, saatika antanut ymmärtää, että olisin ollut koskaan raskaana. Tuntuu siksi hassulta kuunnella odottavia äitejä, kun he valittavat vaivoistaan loppuraskauden kynnyksellä ja olla itse hiljaa. Muut työkaverit saattavat välillä höpötellä raskaushöpinöitä ja tekisi mieli yhtyä mukaan. Kertoa omia mielipiteitäni ja muutenkin jutella lapsista tai raskaudesta. Päätän kuitenkin olla hiljaa keskutelujen aikana, koska en missään nimessä halua kertoa kenellekään.. että olen ollut raskaana ja menettänyt vauvani. En halua hiljaisia, vaivaantuneita hetkiä tai sääli, jos kertoisin tarinani.
Tuskin kukaan äiti tai raskaana oleva juttelisi sanaakaan lapsista minulle, jos tietäisi minun menettäneen omani. Enkä halua sitäkään. Minusta on ihana jutella raskaudesta ja lapsista. Ei se minulta ole pois, jos joku toinen saa lapsen. Jos tietäisin jonkun töissä, jota on seurannut sama kohtalo, kuin minua... niin en todellakaan viitsisi/uskaltaisi/kehtaisi ensimmäisenä kertoa hänelle esim. sikiön liikkeistä masussa. Koska en voisi tietää, miten hän reagoisi asiaan, haluaako hän kuulla kenenkään hehkutusta raskaudesta ja onko hän päässyt eteenpäin elämässä. Ja muutenkin vaikka asiasta olisi puhuttu, niin en ehkä hehkuttelisi lapsensa menettäneelle omaa onneani...tai en tiiä. Riippuu varmasti henkilöstä ja kuinka läheisiä oltaisiin.
Haikeana muistelen keskutelujen aikana omia kokemuksiani ja toivon joskus olevani taas raskaana ja lähellä äitiyslomaa. Sitä onnea ja iloa, kun odottaa pienoistaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!