Synnytysosastolla kätilö sanoi tyttäremme synnyttyä "olette nyt tyttärenne äiti ja isä, eikä sitä voi kukaan teiltä viedä". Jotenkin nuo sanat kolahti mieleen, koska en ollut edes ajatellut, että minusta tulisi äiti. En kuitenkaan tunne olevani äiti. Sydämessä olen tietysti aina äiti tyttärelleni, mutta en osaa ajatella itseäni äitinä. Olemme ukon kanssa taas kahdestaan ja kuin kaikki olisi alkanut alusta. Etsin taas töitä lyhennetyn äitiysloman jälkeen ja mieheni on päivät töissä. Vähän ehkä liikaa mietin jo vauva juttuja, ovulaatiota ja plussausta. Johtuu tosin siitä, että nyt on liikaa aikaa miettiä kaikkea kotona puuhastellessa. Onneksi on nuo koirat, joiden kanssa touhutessa saa muuta ajateltavaa.
Mitenköhän pitkään menee pukea lapsi ulkoilua varten, kun mulla menee jo puoli tuntia laittaa koirille pakkastossuja tassuihin. :) Ei oo muuten niin yksinkertaista kun luulisi. Ihanan kirpakka pakkanen, ja aurinkokin paistoi lämpimästi. Vielä kun saisi työnnellä lastenvaunuja koiria kävelyttäessä *haaveilua*.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!