Hurja uni

Näin tosi outoa unta viime yönä. Olimme mieheni kanssa kotona ja äitini oli käymässä. Edesmennyt tyttäremme oli elossa ja hän oli noin vuoden ikäinen. Hän käveli olohuoneessamme vaipat jalassa ja mekko päällä. Hiukset olivat vaalentuneet syntymästä. Olin iloinen, hymyilin ja katselin tytärtämme touhuamassa ympäriinsä. Hän tepasteli luokseni suussaan suklaata. Sanoin "et kai sinä noin isoa palaa voi syödä kerralla" ja otin palan suusta ja annoin siitä pienemmän palan hänelle. Kysyin vielä äidiltäni, että saako hän syödä suklaata. Kehotin tytärtäni menemään vieressäni tuolilla istuvan isin luo. Tyttö lähtikin horjuvin askelin isin syliin. Olin todella ihmeissäni ja katsoin äitiäni: "Miten  ****** (tyttäremme nimi) on täällä, eikö hän olekaan kuollut. Meillähän oli hautajaiset...?" Äitini katsoi minua hämmentyneenä, eikä ymmärtänyt mitä höpötin. 

Sitten uni loppuikin...

Hui.. mitä tuollainen uni voi tarkoittaa..? Pitää katsoa äidin unikirjasta, vaikken yleensä olekaan taikauskoinen. Olisi silti kiva kuikata, onko tuollaiselle jokin merkitys. Herättyäni unesta oloni oli onnellinen ja tyttäremme oli niin kaunis. Tuli niin ikävä tyttöä... mutta myös ehkä hieman katkera olokin. Näin vilaukselta elämästämme, mitä se olisi voinut olla.

Hiljaa kannan salaisuuttani...

Meillä on töissä pari naista, jotka ovat jäämässä pian äitiyslomalle ja monella on lapsi tai lapsia. En ole kertonut vauvani kohtalosta kenellekään, saatika antanut ymmärtää, että olisin ollut koskaan raskaana. Tuntuu siksi hassulta kuunnella odottavia äitejä, kun he valittavat vaivoistaan loppuraskauden kynnyksellä ja olla itse hiljaa. Muut työkaverit saattavat välillä höpötellä raskaushöpinöitä ja tekisi mieli yhtyä mukaan. Kertoa omia mielipiteitäni ja muutenkin jutella lapsista tai raskaudesta. Päätän kuitenkin olla hiljaa keskutelujen aikana, koska en missään nimessä halua kertoa kenellekään.. että olen ollut raskaana ja menettänyt vauvani. En halua hiljaisia, vaivaantuneita hetkiä tai sääli, jos kertoisin tarinani. 

Tuskin kukaan äiti tai raskaana oleva juttelisi sanaakaan lapsista minulle, jos tietäisi minun menettäneen omani. Enkä halua sitäkään. Minusta on ihana jutella raskaudesta ja lapsista. Ei se minulta ole pois, jos joku toinen saa lapsen. Jos tietäisin jonkun töissä, jota on seurannut sama kohtalo, kuin minua... niin en todellakaan viitsisi/uskaltaisi/kehtaisi ensimmäisenä kertoa hänelle esim. sikiön liikkeistä masussa. Koska en voisi tietää, miten hän reagoisi asiaan, haluaako hän kuulla kenenkään hehkutusta raskaudesta ja onko hän päässyt eteenpäin elämässä. Ja muutenkin vaikka asiasta olisi puhuttu, niin en ehkä hehkuttelisi lapsensa menettäneelle omaa onneani...tai en tiiä. Riippuu varmasti henkilöstä ja kuinka läheisiä oltaisiin.

Haikeana muistelen keskutelujen aikana omia kokemuksiani ja toivon joskus olevani taas raskaana ja lähellä äitiyslomaa. Sitä onnea ja iloa, kun odottaa pienoistaan :)

Töitä, töitä ja töitä :)

On ollut melko hurjaa jo ensimmäiset päivät töissä. Uusien tapojen ja käytäntöjen opettelu on välillä tuskastuttavaa mutta välillä tulee niitä "ahaa"-elämyksiä, kun tuntee onnistuneensa ja oppineensa jotain. Ihanaa päästä toteuttamaan itseään ja tuntee olevansa hyödyksi perheelle tulojen muodossa. Mieskin on milliä vaille vakituista paikkaa ja itselläni on muutama kuukausi koeaikaa. Saan todennäköisesti jatkaa koeajan jälkeen, jos jatkan samaan malliin.

Olette varmaan huomanneet, etten ole vielä päivittänyt painonpudotus taulukkoa. Jep, en ole laihtunut yhtään. Päinvastoin. Tänään kävin vaa'alla ja se näytti 63,4 kg. Menkkojen aikaan tuli syötyä enemmän ja mahtui mukaan yksi alkoholillinen ilta, ystävä pariskuntamme luona. Ensin päätin juovani vain pari siideriä, mutta miehet innostuivat kaatamaan snapseja ulkomailta tuoduista tuliaisista. Se siitä pienestä sievästä juomisesta :D Töissä onneksi on vilkasta ajoittain ja pääasiassa seisomatyötä. Toivon kilojen karistuvan töiden myötä. Tosin ongelmani on aina ollut enemmän tuo epäterveellinen syöminen kuin liikunnan puute. Varsinkin ilta syöminen :) Toinen ongelmani on alkoholi. Ei tarvitse juoda kuin pari siideriä, niin vaaka näyttää parikin kiloa enemmän seuraavana aamua. Ihan sama juoko kaksi vai viisi annosta, niin melkein samat lukemat pamahtaa mittariin.

Ei ole tullut tai kerennyt stressata yhtään. Tuntuukin, että painava säkki olisi pudonnut harteilta. Mukavan levollinen olo on vallinnut pari päivää. Tätä lisää :D 

I'm So Happy!!!

Tidii!!! Sain Sen työpaikan!!! On hurjan onnellinen olo... leijun pilvissä, heh. Vihdoinkin saan arjen takaisin. Oon kyllä hirmu happy! Pääsen kaiken tämän tapahtuneen jälkeen takaisin "elämään" kiinni. Eikä tarvitse viettää päiviään neljän seinän sisällä vaan pääsen kunnolla ihmisten ilmoille...JES!!!

Lyhennetyn äitiysloman (105 päivää) jälkeen kerkesin olla noin pari kuukautta työttömänä. Luulin, että se työhaastattelu meni pyllylleen. Onneksi panokseni kuitenkin riitti, vaikken pystynytkään antamaan itsestäni ehkä sitä parhainta minua. Kuvittelen jo mielessäni, miten voisin rempata ja suunnitella kotimme sisustusta uudelleen ja mitä uutta voisimme ostaa ja tarvitsisimme kotiin. Täytyy ehkä pari kuukautta tehdä kovasti töitä ja sitten keskittyä suunnittelemaan sisustusta. Olen hieman kyllästynyt nykyiseeen, niinpä uusi ilme olisi tervetullutta.

Meinasin ihan unohtaa... eilen alkoi punapäivät "rytinällä" ja niin myös KIVUT!. En muista milloin olisi ollut noin tuskalliset. Noin 4 tuntia kesti kauhea jatkuva polte alavatsassa ja vasta toisen 600 mg buranan jälkeen sain helpotusta olooni. En pystynyt liikkumaan minnekää, auts...ei tahdo enää muistella sitä :D Eli YK1 oli sen 33päivää, kiva :D Toivottavasti työn aloittaminen vie stressiä, kun ei ole yhtä paljon aikaa miettiä vauvantekohommia.

Tänään on "välikierron" kp 2,

Nyt ei mennyt hyvin

Olin työhaastattelussa ja nyt kyllä jäi huono maku suuhun. Haluaisin oikeasti tuonne paikkaan töihin, mutta taitaa jäädä saamatta. Jännitin liikaa, enkä saanut itsestäni tarpeeksi energistä ja positiivista kuvaa, jollainen olen työntekijänä. Tekisi mieli huutaa.. suututtaa tosissaan. "Tahtoo uuden mahdollisuuden.. nyyh". Käyn mielessäni koko ajan mitä olisin voinut tehdä toisin. Itku tulee kohta... 

Noh.. oma vikanihan se on. Mitäs en osannut käyttää tilaisuutta tarpeeksi hyvin. Muistaapahan ensi kerralla, kun pääsee jonnekin haastatteluun. Tulisi jo puhelu: ettet pääse tai pääset, niin voisi olla tästäkin stressaamatta. Tämä odottaminen tietämättömänä työnantajan mietteistä on ihan kauheinta. Meninkö ei todellakaan, ehkä vai kyllä mappiin?

Ai niin.. tänään mennään kp 33. Senkin puolesta vaan hellurei. Paniikki iskee väkisinkin sen takia: onko kehossani jokin toimintahäiriö tullut? Onko sittenkään ovulaatiota tapahtunut, kun kiertokin on poikkeuksellisesti näin pitkä? Vai olenko oikeasti voinut stressata niiiiiin paljon, että menkat ovat sen takia siirtyneet? Pitää alkaa ottaa tulevaisuudessa rennommin. Joo-o.. onko sellainen mahdollista kohdallani, tuskin? :D On se tuo keho ihmeellinen :D Kiitos, kun fiksummat taas infositte minua  (edellisen postauksen kommentit) :)

Onko muita töitä metsästäviä tähän vuoden aikaan? :)  

Samaa kiertoa mennään..

Tein eilen sen raskaustestin, mutta nega tuli edelleen. Tulen kohta hulluksi. Kierto pisimmillään ollut max 29 päivää ikinä. Nyt mennään jo kp 32. Ääh..menee hermot, en ymmärrä miten se heittääkin noin paljon ja miksi juuri nyt. Voiko stressaamisesta venyä kierrot?

Kiva alkaa laskemaan tikuttelun ajankohtaa, jos kierrot on 27-31 tai 32? Ei varmaan riitä enää viisi testiä :D

Kp 31..?

Ei vieläkään ole menkat alkaneet. Tänään tosiaan kp 31... ja pisimmillään kierto on ollut 29 päivää. Mitä oikein on meneillään? Käyn tänään ostamassa raskaustestin. En ymmärrä miksei vuoto ole vielä alkanut. Pakko testata uudelleen, että saan mielenrauhan. Testattiin silloin torstaina ja selkeä nega tuli. Silti pitäis niiden menkkojen jo alkaa. Tosi outoa.. koska näin pitkää kiertoa ei ole ollut koskaan.

Pohdiskelua...

Ihanaa... tervetuloa uusi lukija Heidi seuraamaan blogiani ja kiitos mukavista sanoistasi. :) Kävin kuikkimassa omaasi ja onnittelut pienestä pojastasi <3

Kiitos kaikille, jotka olette kertoneet mielipiteenne joulukuu lapsosista ja omia kokemuksianne! Se toi uutta näkökulmaa asiaan. Ollaan punnittu asioita miehen kanssa ja ollaan tultu päätökseen yrityksestä ensi kierrossa.

Elikkä on pähkäilty miehen kanssa seuraavan kierron kohtaloa ja päädyttiin jättää se väliin. Mies ajatteli sen olevan sitten mukavempaa lapselle, ettei ihan viimesimpänä joudu täyttämään vuosia. Ja sitä myöten joudu odottamaan viimeisten joukossa, esim. mahdollinen mopokortti. Itsekin kannatin ajatusta, koska muistan kun veljeni täytti 15- vuotta vasta lopputalvesta ja hän jaksoi koko kesän surkutella sitä että muut pääsivät jo ajelemaan ja hän tunsi itsensä ulkopuoliseksi joutuessaan odottamaan. Mulle tuli siitä tosi paha mieli ja se jäi mieleen tosi syvästi. Lapsille nuo syntymäpäivät ovat niin iso juttu ja kaikki uudet asiat, joita ikä tuo mukanaan. Ja haluan järjestää lapselleni aina kunnon synttärit, eikä hänen tarvitse tuntea jäävänsä joulun alle. Olen itse aikamoinen joulu hössöttäjä ja ehkä näin on parempi kaikin puolin.

Toiset voivat pitää ajatus maailmaani pinnallisena ja saakin pitää ja miettiä: "lapsi on lapsi, ihan sama missä kuussa syntyy ja ottaisivat mielellään vastaan pienen ihmisen missä kuussa tahansa, kunhan saisivat pienen ihmeen." Mutta tunnemme että meille tämä on kuitenkin paras vaihtoehto, yksi kuukausi sinne tai tänne vielä kestetään.

Saanpahan pudotella pari kiloa nyt odotellessa. Lisäsinkin tuonne sivuun vähän matka tavoitteita, vaikken ehkä kerkeekään pudottaa tuonne 55 kiloon. Eihän sitä tiedä jos ei tärppäile, niin onhan sitä sitten aikaa :) Aion tilata toiseen yrityskiertoon Clearblue ovulaatiotestejä. Maksoi mitä maksoi. Ei enää halpistestejä, kun ei minun hormonitasot näköjään niihin riitä tai en tiiä mistä sitten kiikastaa. Kerta en saanut ekassa kierrossa bongattua ovulaatiota.

Hauskaa viikonloppua!!

YK1 /kp28

Odotettu raskaustesti on nyt tehty ja saimme negatiivisen tuloksen. Ei ollut pienintäkään testiviivan paikkaa, eli ei haamua, ei mitään. Minä pissasin kuppiin aamu viideltä, kun mies heräsi töihin. Hän teki testin ja joutui ilmoittamaan huonot uutiset. Arvasin, että se on negatiivinen, kun kesti niin kauan hänellä tutkailla testiä.

Ajatukset suuntautuivat heti tulevaan kiertoon. Aloin miettimään, että jos seuraavasta tärppäisi niin vauva syntyisi joulukuussa. Jotenkin tuo joulukuu kammottaa ajatuksena, koska se on vuoden viimeinen kuukausi. Ajattelen tätä lapsen kannalta. Olisiko hänen parempi syntyä vasta seuraavan vuoden 2012 alusta, jos jättäisin seuraavan kierron väliin. Mietin kaikkia koulu juttuja, harrastuksia... koska joulukuussa syntynyt on kuitenkin ikäluokkansa nuorin. En tiiä..tuo joulukuu ei nyt tunnu hyvälle. Täytyy jutella miehen kanssa, että onko se edes ajatellut asiaa nyt kun nega tuli.

Nyt sitten odottelemaan niitä menkkoja...

Ostoksilla

Kävin kaupungilla sisustus ostoksilla ja tunsin pieniä "repäisy" kipuja. Kirjakaupasta ostin uuden kalenterin ja sorruin noiden repäisykipujen rohkaisemana katselemaan vauvakirjoja. Löysin mielenkiintoisen "Vauva -omistajan opas" pienen kirjasen ja ajattelin sen olevan mahtava lahja miehelleni. Kirjassa on kaikki tieto vauvan hoidosta 0-12kk aloittelijalla, kuten olemme mieheni kanssa täysin kokemattomia pienen vauvan hoidosta. Mietin siinä kaupassa, että onkohan tämä nyt huonoa karmaa jos menen ostamaan kirjan ennen testailua ja plussaa. "Äsh, ei sillä ole mitään väliä, jos ostan sen jo etukäteen" :) Kipitin kassalle ja maksoin ostokset.

Pyöräilin kotiin ja rojahdin sohvalle vähän lepäilemään. Sitten se alkoi: kovat menkkakivut. Eikä. Oliko sittenkin huonoa karmaa ostaa se kirja :D  Naureskelin itselleni, vaikka en yleensä ole taikauskoinen. Huomenna ensimmäisen yrityskierron testi ja saa nähdä pääseekö jo odottamaan pientä suurta ihmettä. Tuntuu, että olemme kärsineet jo tarpeeksi viime vuotisten tapahtumien vuoksi ja asaitsisimme saada iloa elämäämme pienen ihmisen voimin. 

On välillä niin ikävä tytärtämme, että ihan kuin joku viiltäisi sydäntä. On raskasta miettiä kaikkea tapahtunutta... kun sain kuulla, että vauvamme tulee menehtymään pian synnyttyään. Viimeistä kolmannesta, kun kannoin vauvaamme kohdussani tieto tulevasta... se voimattomuuden tunne, etten voinut tehdä mitään vauvamme hyväksi. Hautajaisten miettiminen jo ennen kuin vauvamme oli syntynyt. Raskausonnittelujen vastaanotto ja sukulaisten ilointi vauvasta, kun heillä ei ollut aavistustakaan tilanteesta. Toivottavasti saan näistä ikävistä tunteista hieman etäisyyttä uuden raskauden voimin.

Tällä hetkellä kun ei ole uutta raskautta ja odotusta, josta iloita. Olen jotenkin jumiutunut miettimään menneitä katkerana ja jopa vihaisena maailmalle. Toivottavasti jo huomenna saamme syyn aloittaa uuden jakson elämässämme.

2 päivää vielä...

Sitten teen raskaustestin. Hauskaa, miten alkaa jännittämään juuri ennen h-hetkeä :) Masussa on taas tuntunut pieniä nippailuja, joten ihan toiveikkain mielin olen. Sorruin jo näiden masukipujen rohkaisemana katsella kotidopplereita netistä. Aion todennäiköisesti ostaa sellaisen, jossa on kaiutin. Se tuntuu mukavemmalta, jos vaikka vanhempien kanssa porukalla kuunnellaan, niin ei tarvitse jokaisen vuorotellen kuulokkeilla kokeilla.

Pinkki: Angelsounds doppler JPD-100S4

   Sininen: Angelsounds doppler JPD-100B

Tässä on kaksi, joiden välillä mietin. Olen katsellut tuolta raskauskeiju.fi sivuilta. Jos jollakulla on tiedossa edullisempi sivusto tai jotain sanottavaa nuista, niin kaikki palaute otetaan mielellään vastaan.

Tuli eilen himo saada karjalanpiirakoita ja ostinkin ison paketin kerralla. Nyt aamupalaksi kaksi kuppia kahvia ja pari piirakkaa. Ei mikään kevyin aamupala, mutta aion kuluttaa nämä kalorit illalla. Kävin muuten spinningissä eilen.  Poistun sieltä aina hiestämärkänä ja niinhän se on tarkoitus. Ja ihana olo kun on tehyt jotain itsensä hyväksi. Suosittelen lajia kaikille! Nyt herkullisia piirakoita :)

Kuudes aisti..?

Toiset äidit sanovat vain tietäneensä olevansa raskaana, jo ennen raskaustestin plussaa. He ovat tunteneet alusta asti kantaneensa jotain ihanaa. En tiedä voiko sitä sanoa kuudenneksi aistiksi, mutta se kuulostaa siltä. Miten sitä voi vaan tietää? Entäs, jos ei tiedä? Onko se vain kuviteltua ja sitten onkin raskaana. Mitäs se sitten on, että tuntee varmasti olevansa raskaana, mutta saakin negan? 

Suoraan sanottuna oloni ei tunnu siltä, että olisin raskaana. Olo on normaali, eikä tunnu siltä, että minussa olisi joku toinen kiinni. Torstaina teen testin, mutta entäs jos saankin plussan. Kasvanko henkisesti siihen, että kannan sisälläni pientä olentoa? Vai muuttuuko tunteeni heti: "ohoh, no tietenkin olen raskaana" ja tunnen heti rusinani läsnäolon.

Tänään YK1 / kp 25 ja oletetun ovulaation dpo 10.

Oireet kadonneet...

Olo ei tunnu enää siltä, että olisin raskaana. En usko saavani plussaa torstaille. Alavatsassa ei ole enää mitään tuntemuksia ja olo on "normaali" kaikin puolin. Harmittaa ettei löytynyt testeillä ovulaatiota, mutta kai olen kuitenkin ovuloinut jossain vaiheessa. Ei ole vain tärpännyt. Teen kuitenkin raskaustestin, jos menkat ei tule jo sitä ennen. On aika tyhjä ja pettynyt olo jo nyt, vaikka en ole vielä testiä tehnyt. 

Tuntemukset aiemmin viikolla olivat jo niin lupaavia ja olin odottavaisin ja jännittynein mielin. Ettei vaan mieli olisi tehnyt taas kepposiaan ja kuvittelin oireeni. Noh, siihen saan varmuuden ensi viikolla.

 

Kyselyä perjantaille :D

Löysin lukijani Sinin blogisivulta tällaisen kyselyn, jonka voi tehdä itselleen ja ajattelin näin perjantain kunniaksi kokeilla.

Kymmenen asiaa, joita vihaan eniten

1. Epäluotettavia ihmisiä

2. Sotkuista kotia (kotimme ei kuitenkaan ole 24/7 tiptop kunnossa :) )

3. Imurointia, mutta on pakko sitäkin harrastaa edelliseen vedoten

4. Jos en muista ravistaa ketsuppipulloa, niin sieltä tulee ensin sitä litkua (ärsyttävää :D)

5. Pohjaanpalanutta riisipuuroa

6. Itsekkäitä ihmisiä

7. Eläinrääkkäjiä

8. Ihmisiä, jotka pitävät elämän tärkeimpiä asioita itsestäänselvyytenä (esim. lapsiaan) tutuista löytyy valitettavasti tällaisia tapauksia.

9. Kylmää kahvia

10. Aikaisia aamuherätyksiä

Yhdeksän asiaa, jotka ovat ominaisia luonteelleni

1. Iloisuus elämän pienimmistäkin asioista (olen oppinut tämän jalon taidon vasta menetettyä esikoiseni)

2. En stressaa kaikista pienistä vastoinkäymisistä "kyllä kaikki järjestyy"-periaate (elämässä on isompiakin asioita, joita voi sitten stressata)

3. En kuuluta henkilökohtaisia asioitani jokaiselle tutulle, toisin kun joillakin lipsahtaa sitä sun tätä.

4. Osaan puolustautua hyvinkin kärkkäästi, jos asia on minulle tärkeä

5. Olen eläinrakas ja tuijotan aina jokaista vastaantulevaa koiraa. Pikkuveljeni on sanonutkin, että ajan autolla vielä ojaan sen takia :D

6. Tekisin ja teen mitä tahansa lähimmäisteni puolesta

7. En päästä ketä tahansa lähelleni. Siihen menee aikaa, mutta jotkut ihmiset vain kolahtavat ja vain heihin luotan.

8. Olen jojo laihduttaja. En osaa pitää itsekuria ruuan suhteen :D Välillä menee hyvin, mutta toisinaan repsahdan ja ahmin kaiken mitä löytyy

9. En ole aamuihmisiä ja saan huonosti unta iltaisin, siksi tuleekin toisinaan valvottua aika myöhään yöhön :(

8 tapaa valloittaa minut ja sydämeni

1. Kauniit sanat ja kehut, jotka tulevat sydämestä

2. Aito hyväntuulisuus

3. Taidot ja lahjakkuus (esim. urheilu, soittimen soitto, lauluääni)

4. Huumorintaju, taito hauskuuttaa muita

5. Hyvä ruoka

6. Ystävällisyys

7. Sikiön liikkeet masussa, ikävä <3

8. Kauniit eleet, pienet yllätykset päivään

7 asiaa, joita toivon tällä hetkellä

1. Plussa torstain raskaustestiin <3

2. Ettei vauvamme olisi perinyt geenivirheitämme ja saisimme tuoda terveen nyytin kotiin

3. Työpaikan

4. Sisustaa kotia (jäänyt kesken viime vuoden tapahtumien vuoksi)

5. Muutama kiloa painoa pois :D

6. Itsekuria syömisen suhteen

6 asiaa, joita teen ensimmäisenä herättyäni

1. Venyttelen ja koirat tulevat hännät heiluen kyöhnäämään viereeni

2. Käyn vessassa

3. Katson vaa-alta aamulukemat

4. Laitan kahvin valmiiksi napin painallusta vaille ja syötän samalla koirat

5. Lähdetään koirien kanssa aamulenkille

6. Sisälle tultua laitan kahvin tippumaan, otan kahvia ja istahdan hetkeksi koneelle

5 ihmistä, jotka tietävät eniten murheitani

1. Rakas mieheni, kallioni, johon voin aina turvautua 

2. Äitini, joka osaa aina sanoa ne oikeat sanat

3. Ystäväni, joka auttaa aina kun tarvitsen häntä

4. Siskoni, vaikka välimme ovat ylä- ja alamäkeä, voimme silti puhua mitä tahansa

5. Tähän on pakko sanoa, että mieheni sisko, hän ymmärtää ja hänen kanssaan on helppo puhua

4 asiaa, joista olen riippuvainen

1. Pahimmat paheeni, kahvi ja tupakka

2. Miehestäni, heh voiko näin sanoa :D

3. Koiristani ja heidän seurastaan.

4. Roskaruuasta, joskus on pakko saada

3. Kauneinta asiaa, joita minulle on sanottu

1. "Olet minulle tärkein elämässäni" <3 -mieheni

2. "Ihanaa, saadaanko me ensimmäinen lapsenlapsi" -äiti ajatteli, että yritämme lasta vasta kymmenen vuoden päästä... heh muistan vieläkin sen hymyn hänen huulillaan kun kerroimme ensimmäisestä

3. "Tuntuu hienolta, että on elämässä tuollainen ystävä, johon voin luottaa, kiitos" -ystäväni

2 asiaa, joita pelkään eniten

1. Jos joskus joudun keskeyttämään raskauden sen perinnöllisen sairauden vuoksi

2. Joku läheisimmistäni vietäisiin elämästämme ennen aikojaan

1. Tunnustus  

Tunnustan, että muutama vuosi sitten ajattelin vain loistavan työuran luomista ja opiskelua huippu ammattiin, olinkin hyvää vauhtia toteuttamassa unelmaani. Lapsia kuvittelin yrittäväni vasta kymmenen vuoden päästä. Ja kaikki tutut luulivatkin ensimmäisemme olevan vahinko, vaikka hän olisi ollut erittäin toivottu. Nyt vuosia myöhemmin olenkin kauhean vauvakuumeen kourissa. En olisi silloin todellakaan uskonut tätä itsestäni, jos joku olisi väittänyt minulle käyvän näin. Mutta onneksi näin kävi ja tämä vauvahaaveilu on ihanaa kaikesta huolimatta. Uran luominen on laitettu jäihin ja haluan vain tällä hetkellä, että meistä tulisi mieheni kanssa vanhempia.

Suosittelen tekemään tämän kyselyn itselleen. Oli hauskaa pohdiskella ja aukaisi silmiäni monen asian suhteen.

Joko testataan? ...no okei ei vielä :)

Minä haluan tietää!! Tekisi niiiiiin mieli testata, joko se vaikka haamu tulisi. :D Meninkin sanomaan miehelleni, että menen ostamaan testin apteekista ja kokeilen huomenna. Onneksi hän on järjen ääneni heikkona hetkenäni. Hän sanoi " Eiii.. ei, ei vielä, odotetaan ensi viikkoon. Ei se vielä näy." :) On se ihana. Haluaa sitten vielä päästä itse tippailemaan testin ja katsoa ensin. Kertoo kuulemma sitten minulle miten kävi. 

Hän on yleensä kova juksailemaan minua hyväuskoista. Niimpä uhkasin suuttua, jos hän menisi valehtelemaan negatiivista tulosta positiiviseksi. Hmmm... ihan varmasti hän huijaa minua, jos tulos on positiivinen. Taidan kuitenkin sanoa, ettei tässä asiassa saa huijata. On piinailtu jo tarpeeksi. 

Kerran se katsominen kirpaisee, mutta negatiivinen kirpaisee syvältä. Sitä yrittää epätoivoisesti katsoa uudestaan, josko se toinen viiva ilmestyisi tai näkyisi haaleana.. mutta ei mitään. Sama yksi viiva etsii kaveriaan. Iiik.. voin jo kuvitella tilanteen mielessäni. Enkä halua sitä.

Tuntemukset vatsassa on pysynyt samanlaisena: vihlontaa ja menkkamaisia kipuja, vaikka menkkakipuja on yleensä vain kp 1. päivänä. Vaaka on tällä hetkellä kallistumassa raskauden puolelle. Ainakin hyvältä näyttää, kun on edes jotain oireita.  Tänään YK1 / kp21 ja mahdollisen ovulaation dpo 6.

 

Hmm..oireitako..?

Olen yrittänyt olla ajattelematta alkuraskauden oireita. Etten tulisi harhaluuloiseksi ja alkaisi alitajuisesti tuntemaan oireita. Uskon, että jos jotain oikein pohdiskelee. Esim. rintojen arkuus. "Onkohan ne kipeet, ehkä ne on vähän". Sitä alkaa kuvittelemaan, että ne on arat. Vaikkei mitään syytä olisi tuntea niin. 

Ainakin mulle kävi niin viime vuonna, vaikka söin pillereitä kuukautta ennen YK:tta. Ajattelin kuun lopussa olevani varmasti raskaana. Vaikkei sellaista mahdollisuutta ollut pillereiden vuoksi. Kiitos kuviteltujen oireideni: rintojen arkuus, joo vähän paleltikin, mahassa pisteli, turvotti, sun muuta. Odotin ja halusin niiiin kovasti raskaaksi. Aloin kuvittelemaan oireita itselleni ja jopa tuntemaan niitä!

Nyt kun olen saarnannut itselleni tuosta oireiden kuvittelusta, on aika tunnustaa jotain. Tunnen menkkamaisia kipuja ja vihlontaa alavatsassa. Hui... vaikka en mieti niitä yhtään, niin ne tuntuu! Eikä mulla ikinä koske päähän, niin nyt on särkenyt vähän väliä. Ja tänään nenu on ollut tukkoinen.  

Oireitako..? :D 

Tänään on YK1 / kp20 , laskujeni mukaan hedelmöityksestä on kulunut 5 päivää, jos kierto keskimäärin 28. Voikohan näin aikaisin edes tuntea mitään oireita :D

Vauvoille opetus TV-ohjelmia?

Katsoin eilen mieltä järkyttävän Prisman dokumentin TV1:ltä: Tuttipullo ja TV. Tässä TV1:n selostus ohjelmasta:

"Maailman TV-yhtiöt ovat ryhtyneet kilvan tuottamaan ohjelmia jopa kuusikuukautisista parivuotiaille vauvoille. Mikä on ohjelmien kasvatuksellinen arvo ja miten ne vaikuttavat taaperoiden maailmankuvan muotoutumiseen?"

Oli aika hurjaa katsottavaa, miten Yhdysvalloissa jotkut vanhemmat tekevät mitä tahansa saadakseen vauvoistaan jo nuorella iällä lapsineroja. Vauvoille suunnatuissa TV ohjelmissa opetetaan mm. sanoja ja numeroita. Mutta tutkimuksissa kävi ilmi, ettei TV:n katselu ei edistänyt vauvojen oppimista, vaan päinvastoin. Yhdessäkin tutkimuksessa vauvat, jotka olivat katselleet TV ohjelmia enemmän, olivat kielen kehityksessä jäljessä. Kun taas toisessa ryhmässä, jossa vanhemmat pyrkivät opettamaan sanoja vauvoilleen normaalissa vuorovaikutuksessa, olivatkin oppineet niitä useampia. 

Miten jotkut voivat luullakaan, että vanhemman kanssa käydyn vuorovaikutuksen voisi koskaan korvata TV. Sanoohan sen jo järki. Itse olen vahvasti sitä mieltä myös, että sosiaaliset kanssakäymiset ovat vauvoille ja lapsille se paras tapa oppia. 

Toinen asia, mikä pisti huolettamaan. En ennen tiennyt tätä vauvoista. Sille reaktiolle oli oma nimensä, mutta en nyt muista sitä. Kerron tämän ohjelmassa esitetyn esimerkin kautta. Kun aikuinen kuulee esim. auton varashälyttimen. Kiinnitämme siihen huomiota, mutta osaamme kääntää huomiomme pois siitä. Tarpeeksi usein kuultuaan sen aikuinen ei välttämättä enää reagoi hälyttimeen. Vauvoilla ei ole tuota kykyä kääntää huomiotaan pois. Ohjelmassa vanhemmat olivat kertoneet, että aivan kuin heidän vauvansa hypnotisoituisivat TV:n katselusta. Mikä johtui siitä, etteivät vauvat osaa kääntää huomiotaan pois TV:n ärsykkeistä. Aina ku he kuulivat uusia ääniä, kuvia, heidän aivonsa käskivät tarkkailemaan niitä. Heille ei ollut vielä kehittynyt kykyä olla reagoimatta ärsykkeisiin. Kuulosti tosi pelottavalta.

Yksi tutkija sanoi, että vauvalle TV:n katselua saisi olla minimaallisen vähän. Muutti aika paljon omia käsityksiä tuo dokumentti vauvojen TV:n seurailusta. Ja siis dokumentissa puhuttiin puolivuotiaista kahteen ikävuoteen olevista vauvoista.

Kolmas juttu, mikä pisti miettimään. Mitenköhän on Suomen päiväkodeissa tuo TV: n katselu. Yhdysvalloissa joissain päiväkodeissa katsellaan TV ohjelmia jopa 5 tuntia päivässä. Kuulostaa järjettömältä. Ja otettiin kantaa, miten sellainen vie aikaa lapsen oppimiselta vuorovaikutuksen ja leikin kautta. 

Tuo dokumentti: Tuttipullo ja TV tulee ainakin tänään uudestaan TV1 klo 23.10

Siivouspäivä

Väsyttää jostain kumman syystä, mutta täytyy siivota koti lattiasta kattoon. Lepäsin kuitenkin mielestäni viime yönkin ihan hyvin, vai olisinko nukkunut liian pitkään. Sekään ei kai ole ihan paras virkeyden kannalta. 

On siis siivouspäivä ja saan kopistella matot, sitten lattiat jos pesisin ja pölyt pyyhkisin tasoilta. Myös petivaatteet on aika taas vaihtaa. Siinä on nyt muutamaksi tai pariksi tunniksi tekemistä, vaikka meillä onkin hieman alle 50 2m, niin siihen saa kulumaan aikaa. Tykkään siivota, jos kaikki menee sillei sujuvasti. Joskus ei huvittaisi yhtään siivota ja saatankin istahtaa välillä 10 minuutiksi tai pidemmäksi aikaa sohvalle ja koko siivoaminen on hidasta takkuamista. Tai pidän tarpeettomia tupakkataukoja. Yleensä pyrin siihen, että ansaitsen käydä savuilla vasta kun kaikki työ on tehty.

Tämä viikko tuntuu olevan vähän tyhjä, kun suunnittelee raskautumista. Koska ensiviikon torstaina 10.3 teen raskaustestin. Silloin on kp 28. Tämän viikon jos saisin pidettyä päässäni matalaa profiilia, niin ensi viikko tuntuisi tulevan nopeammin. Tai sitten vaihtoehtoisesti alan kuumeisesti etsimään ensimmäisiä raskauden merkkejä kehostani. Noh, ne huomaa aika selkeästi jos niitä tulee. Ei voi erehtyä :) Ainakin itselläni. Paitsi on sekin huomioitava, että jokainen raskaus voi olla täysin erilainen kuin edeltäjänsä.

YK1/kp15 Huti meni

Tänään tehty viides ja viimeinen ovulaatiotesti. Negatiivinen tuli. Harmittaa. Odotin niin kovasti löytäväni ensimmäistä kertaa ovulaationi. Heh, säälittävää :D Joko en bongannut ovista tai se on vasta tulossa. Yritin tehdä kaiken oikein. Tein testin joka päivä noin yhdeltä, pidätin pissaa noin neljä tuntia, enkä juonut muutamaan tuntiin ennen testin tekoa. En taida enää hakea tähän kiertoon lisää testejä.

Kokeilen ensi kiertoon digitaalisia testejä, jos en saa plussaa nyt kierron lopussa. En jaksa uskoa, että ovulaatio olisi vasta tulossa, koska on nuo kierrot olleet aina aika säännöllisiä: 27-29 päivää viimeiset puoli vuotta. Tänään, jos olisin saanut ovisplussan, niin kierto olisi ollut tödennäköisesti silloin 29 päivää. Pahin pelkohan se on, etten olisi ovuloinut nyt ollenkaan. Kuitenkaan en usko siihen ennen kuin toisin todistetaan.

Rauhallisin mielin odottelen kierron loppua ja että saan tehdä raskaustestin. Tiitu  kommentoi hyvin viime kirjoitukseeni ja omassa blogissaan, miten GOOGLEttaminen voi tosissaan karata lapasesta. Tajusin itselleni käyneen juuri niin, vasta kun Tiitu mainitsi siitä. Stressasin luultavasti ihan turhaan tästä raskaaksi tulemisesta. 

Jos liikaa tutkii ja penkoo näitä asioita, niin tulee vaan koko ajan epävarmemmaksi itsestään, kehostaan ja miehen puolesta.

Ja hei, on taas perjantai, ihanaa! Tämä rauhallisuus ja positiivinen stemppailu voi hyvin olla myös alkavan viikonlopun ansiota. Näin viikonlopun alkuun on pakko sanoa vielä, miten iloiselle ja hyvällä tuulelle olen tullut, kun olen huomannut kuinka moni on käynyt vilkaisemassa kirjoituksia. Kiitos ja hauskaa viikonloppua vierailijoille! <3 :)

Tunteet pinnassa

Olen ollut ihmeen herkällä tuulella taas pari päivää. Aina kun olen nyt katsellut tuota Vauva tarinaa, niin on vedet tullut silmiin. Vanhemmat siinä ohjelmassa ovat vaan niin onnellisia ja kaikki tuntuu olevan täydellistä kun on lapsia. Ja kokemus synnytyksestä, mies tukena, kaikki hyvin.. sitä minäkin haluan. Yleensä en herkisty helposti, mutta nyt on tunteet pinnassa. Olisiko stressiä vähän ilmassa, mikä pistää hormonit sekaisin. 

Joo nyt saisi riittää herkistelyt. Ovulaatio testi antoi negatiivisen tänäänkin YK1/kp14. Huomenna saisi tulla jo se positiivinen, silloin kierto olisi varmaan se pisin 29 päivää. Täytyy jättää tuota uskoa huomiselle. En halua stressata sitä enää, se tulee jos tulee. Nii ja mitä helvettiä?! Menin tutkailemaan tarkemmin perhesuunnittelun kotisivuja, löysin tämän, ja masennuin täysin.

Yhtä kuukautiskiertoa (munasolun irtoamista) kohden onnistumisen todennäköisyys on kuitenkin ihanteellisissakin olosuhteissa vain 20-25 %. 

 

Tästä perhesuunnittelun etusivulle.

Voiko todella olla noin huonot prosentit onnistumiselle?! Nii ja huom: ihanteellisissakin olosuhteissa. Eli siihen katsoo vielä noita, mitkä asiat vähentää onnistumista, nii hellurei. Näyttää ja alkaa tuntumaan vahvasti siltä kun tuolla surffailee, että on tödennäköisempää olla tulematta raskaaksi. Miksei kouluissa ikinä puhuttu mistään tuollaisesta. Siellä opetetaan suurin piirtein; jos olet yhdynnässä ilman ehkäisyä, olet raskaana. Jippii...

Pömppömasun karkoitus

Yritän ennen raskautta päästä eroon tästä iki-ihanasta pömppiksestäni. Olisihan se mukava, jos ei olisi pikkumahaa jo valmiiksi. Ihmiset tajuaisivat, sitten kun jos joskus olen raskaana, että olen oikeesti raskaana. Eikä niitä epäilyjä: "onkohan se raskaana, vai onko se vaan lihonnut?"  Ja joku uskaltaisi kysyä suoraan "oletko raskaana?" sitten kun mahasta voisi niin epäillä. Kävin illalla spinnigissä ja vähän aikaa salilla nostelemassa painoja. Kauniit käsivarret täältä tullaan!

Lisäksi saan ja haluan muuta ajateltavaa. Tuntuu, että ajatukset pyörii tällä hetkellä toivotun raskauden ympärillä. Yritän olla kuormittamatta miestäni näillä ovulaatio puheilla. Aika hyvin olen mielestäni malttanutkin siinä. Voisin kuitenkin koko ajan puhua vauvoista ja raskaudesta. Vielä ainakin suurin osa on pysynyt pään sisällä. Viime alku raskaudessani nimittäin hehkutin jatkuvasti vauva asioita ja ehkä meni jo vähän yli. En osannut puhuakaan enää muusta. Sitä paitsi tällä kertaa on eri tilanne, koska emme tiedä saammeko pitää sikiön vai onko edessä keskeytys. Parempi itsellenikin, että pidän suurimmat mölyt mahassa. Muuten en osaa taas ajatellakaan muuta. Eikä se ole ehkä hyvää henkisesti.

Ollessani hiljempaa ovulaatioista sun muista jutuista, on mies alkanut puhumaan vauva asioista. Olen erittäin yllättynyt, kun hän on joka päivä kysynyt "joko testi näytti plussaa?" tai vastaavaa. Luulin joskus, että häntä ei vain kiinnosta niin paljon puhua vauvoista kuin minä. Mutta asia saattaakin olla niin, että jos annan hänen rauhassa tuoda asian esille, enkä tuputa hänelle kaikkea, saa mieskin avattua suunsa.

YK1/kp13 testaus jatkuu..

Sain tänäänkin negatiivisen ovistesti tuloksen, eli jos kerta huomenna en ovuloi, niin onkohan meneillään oleva kierto 29 päivää. Huomenna pitäisi jo tulla positiinen testitulos tai alan tosissani epäillä noita testejä joita ostin. Voi myös olla käyttäjässä vika.. mistä näitä tietää.

Meidän neiti koiruli voi jo paremmin. Eilen illalla se suostui syömään vähän sitä kanaa ja tänään on ollut oma itsensä. Voin huokaista helpotuksesta. Kiva kun tuo pakkanenkin on hieman hellittänyt, voi käydä pidemmillä kävelylenkeillä koirien kanssa.

Kävin eilen pitkästä aikaa jumpassa salilla ja nyt kyllä tuntuu mukavasti jaloissa, että jotain on tullut tehtyä. Pitää taas aloittaa enemmän hikiliikuntaa, kun on pari kiloa tullut takaisin höllätessä reenailusta. Olisi niin ihana päästä kunnolla sinne normaalipainon puolelle, ettei mahdollisen raskauden jälkeen taas olisi norsun mitoissa. Oon sen verran huono laihduttamisessa, että mitä vähemmän kiloja saan sen parempi. Muutama kilo saisi lähteä, niin voisin olla hyvillä mielin painostani. Saa nähdä lähteekö vai ei.

YK1/kp12 Koirat, meidän lapsukaiset

Ei vielä positiivista Testiviivaa näy. Tänään oli vielä haaleampi viiva kuin eilen. Vähän tuntuu nippailuja vatsan oikealla puolen, mutta ei varmaan viittaa ovulointiin.

Koirat olivat viikonlopun hoidossa ja nuorempi, meidän neiti on päässyt syömään jotain sopimatonta. Se on oksennellut välillä ja on sen takia melko poissaoleva ja nukkuu kokoajan. Luin eläinlääkäri sivustolta, että olisi hyvä pitää koira paastossa vuorokausi ja antaa sitten vähän ruokaa, että maha rauhoittuu. Olen tänään yrittänyt tarjota herkullista kanaa, mikä maistuu normaalisti aina. Nyt ei kuitenkaan maistu mikään, vielä ainakin vesi menee. Täytyy katsoa vielä tämä päivä, jos neiti piristyisi. Huomenna on suunnattava eläinlääkäriin, jos ei ala ruoka maistumaan :(

Rakastan nuita karvahapsuja yli kaiken, ne ovat meille kuin "lapsia". Ilman niitä en olisi jaksanut yhtä hyvin kesää, talvea ja arkea, kun mies oli päivät töissä. Ne tuovat vastuuta, jota ei voi välttää. Tarkoitan sillä sitä, että joka päivä oli lähdettävä ulos ja haukkaamaan raitista ilmaa. Tyttäremme odotusaikana, kun tiesimme että hän menehtyisi, itkin pienokaisemme kohtaloa päivästä toiseen ja olisin mieluusti homehtunut sohvaan, millään ei ollut enää väliä. Koirat eivät kuitenkaan odottaneet, vaan vaativat samoja asioita kuin ennenkin ja saivat pidettyä minut järjissäni päivisin. Iltaisin tukeuduimme mieheni kanssa toisiimme. 

Sitä oli niin vaikea ymmärtää ettei mitään ollut tehtävissä. Täytyi vain odottaa, että tyttö syntyy ja enkelit noutaisivat hänet ikuiseen uneen. On välillä niin ikävä, että rintaan sattuu. On myös vaikea ymmärtää Luojaa ja hänen päätöksiään, jos sellainen nyt on olemassa. Miksi ihmiset, jotka tekisivät mitä tahansa saadakseen lapsen, juuri he joutuvat kärsimään. Miksi ihmiset, jotka arvostaisivat yli kaiken tuota pientä lahjaa, eivät saa sitä. Voi kunpa me kaikki saisimme vielä mahdollisuuden kokea lapsen tuomat ilot ja surut, mutta milloin, saako koskaan, sitä ei taida muut kuin Luoja yksin tietää.

YK1/kp11 Tikuttelu alkakoon!

Ensimmäinen ovulaatiotesti tehty, mutta sain negatiivisen tuloksen, kuten osasin odottaa. Viimeisimmät kiertoni ovat olleet 27, 29, 28, 29. Edellinen oli tuo yllättävästi 27 päivää ja päätin mennä nyt sen mukaan, etten vaan ohita ovulaatiota. Otan varman päälle. Teinkö oikein?

En ole ennen pongaillut ovulaatiota ja olen vähän vielä ulapalla omasta kierrostani. Millloinkohan se voisi olla. Harmittaa tosi paljon, jos aloitin pongailun liian aikaisin ja kiertoni onkin tällä kertaa pitempi. Joutuisin ehkä ostamaan lisää testejä, jos ovuloin vasta viikon päästä. Sain kontrolliviivan tummempana kuin testi viiva eli negatiivinenhan se oli ohjeiden mukaan.

Toivottavasti nuo first signal kasettitestit ovat luotettavia..? Ei tämä nyt ollutkaan niin helppoa tai sitten vainoharhaisuus puskee päälle. Alkaa epäilemään kaikkea, ovuloinko ollenkaan, milloin, luotanko testeihin, tulenko raskaaksi vaikka ovuloisin..? Huomenna uutta testausta, en ainakaan enää uskalla jättää huomista väliin. Olisi sittenkin ehkä pitänyt aloittaa testailu huomenna. Noh, sen tietää 5 testipäivän päästä aloitinko oikealla aikaa vai ostetaanko lisää testejä.

Minä vs maailma

Reissu meni ihan mukavasti ja nyt voi hengähtää. On ollut aika hektiset pari päivää ja jalat on aika muussia. Olin ostanut nätin uuden mekon perjantaina ja maksoinkin siitä ihan kivasti.
Olin mieheni kanssa eilen illalla puoli tuntia ravintolassa maistelemassa siideriä ja olin laittanut mielissäni uuden mekon päälle. Odotimme ystäviämme, jotka olivat hieman myöhässä. Istuimme kahdestaan ja mies lähti käymään miestenhuoneessa. Istuskelin yksin kuuntelemassa paikallista bändiä ja katselin kun ohitseni käveli taakseni istumaan aika humalassa oleva rouva miehensä kanssa.

Olin ottamassa hörppyä lasistani, kun tunsin jonkun kaatuvan takaa päälleni. Etuhampaani kilahtivat lasiin ja siideri kaatui päälleni. Kiva, se hieman tuiterissa ollut rouvanen oli kaatunut selälleen tuolistaan ja suoraan minun päälle. Kokeilin heti hampaitani, että oliko ne enää tallella. Sen verran kopsahti lasi suuhun. Ja apua entäs se mekko?! Mekko oli saanut uuden värisäväyksen ja tunsin kuinka siideriä oli jo alkkareissa asti. Silloin oli jo aika epätoivonen olo, eii-i,  miksi just tänään minun tuurilla käy näin..? Nainen oli jo pystyssä, eikä hänelle käynyt kuinkaan. Taisi olla sitä humalaisen tuuria. 

Se mikä minua eniten ärsytti siinä tilanteessa oli se, ettei hän pyytänyt millään tavalla anteeksi vaikka se olikin vahinko. Inhottaa kun joillakin ei ole mitään käytöstapoja. Hän oli paljon vanhempi minua ja aina pistää ihmetyttämään tuollainen käytös, että nuorempaa kohdellaan juuri näin. Jos olisin ollut hänen ikäisensä ja pukeutunut oikein konservatiivisesti, niin ihan varmasti olisi sanonut jotain. Koska hän oli itsekin ihan siististi pukeutunut, ettei ollut mikään kanta-asiakkaan näköinen. Katsoin rouvaa, mutta anteeksi pyyntöä tai mitään ei kuulunut.

Lähdin sanaakaan sanomatta naistenhuoneeseen katsomaan mitä mekolle olisi tehtävissä. Minne joiltakin katoaa se elämän viisaus ja käytöstavat, vai onko niitä edes ollutkaan. Ettei voi edes olla pahoillaan. Nuoremmat on muka niitä, jotka ei osaa käyttäytyä, mur. Miksi pitää joillakin olla aina minä, minä, minä, minä. Ärsytti tosi paljon suoraan sanoen. Mekon tarina siltä illalta loppui lyhyeen ja suunnitelma siideriä hyvässä seurassa.

Välillä tekee mieli huutaa " etkö sinä ymmärrä mitä minä olen joutunut kokemaan?!" Joskus on tilanteita, joissa tunnen, että minua pidetään tytön hentukkana joka ei tiedä elämästä yhtään mitään. Vasta hieman yli pari kymppinen, eihän se tiedä mitään. Eipä joo, ei, voi kunpa en tietäisikään tai olisi joutunut kokemaan mitään ikävää.

Reissuun!

Lähdetään miehen kanssa viikonlopuksi pikku lomalle.  Itseasiassa tämä on ensimmäinen reissu esikoisemme menetyksen. Tämä loma saisi puolestani olla ensimmäinen ja viimeinen ennen raskautta, jolla voin nauttia vähän siideriä.

Kävin tätä matkaa varten ostamassa hieman uutta bilevaatetta (kerrankin löysin mieleistä). Käyn aika harvoin ostelemassa uusia vaatteita, kun kaapit pursuavat jo entisistä. Ja toiseksi joskus kun pääsen shoppailun vauhtiin, niin silloin tarttuu useampikin vaate mukaan. Parempi käydä harvemmin vaate kaupoissa, niin säästyy rahatkin.

Odotan reissua innolla, tosin en ole vielä edes pakannut ja aamulla olisi lähtö. Täytyy lähteä pakkaamaan niin ei tarvitse juosta aamulla ympäri huushollia paniikissa. "Missä on se vaate ja missä on se juttu". Noh, ei onneksi tarvitse ottaa kuin muutama vaate kerrasto, kun ollaan pari päivää menossa.

Ihanaa ja hauskaa viikonloppua kaikille lukijoille! Viikonlopuissa on sitä jotain. Osaa päästää hieman irti ahdistavista ajatuksista ja rentoutua, ainakin vähän. Maanantaina voin aloittaa tikuttelun ja yritän nyt nauttia viikonlopusta siiderein hyvässä seurassa. Toivottavasti tämä olisi viimeinen sellainen 9:ään kuukauteen.

Se Oikea

Sain tänään ihanan herätyksen. Tunsin puoliunessa ollessani, että ihan kuin mieheni makaisi vielä vieressäni. Luulin mieheni lähteneen jo töihin. Käänsin kylkeä ja siinähän se oli, tuijotteli ja sanoi hiljaa hyvää huomenta. Voi eii, oliko se siinä katselemassa kun minä, hehkeänä, varmaan vielä kuola poskella tuhisin unissani. Sanoin hyvät huomenet takaisin ja kysyin "eikö sinun pitäis olla jo töissä?", mutta hän menikin hieman myöhempään ja oli juuri lähdössä.

Mies näytti niin syötävän hyvältä ja minä varmaan pesumopilta vasta heränneenä. Tulin kuitenkin erittäin hyvälle tuulelle ja pysähdyin miettimään "Juu u, hän on Se Oikea minulle".

Joskus en uskonut, että kaikille on Se Oikea jossain. Vaan ihmiset päätyvät yhteen ihmisen kanssa, joka ymmärtää häntä, on tukena, on henkisesti samalla aaltopituudella ja "sietää" parhaiten heidän virheitään. Kuitenkin ajan kanssa käsitys minusta ja miehestäni on muuttunut, ehkä hän onkin vain se yksi ja ainoa. Johtuukohan tällainen ajattelun muuttuminen siitä, että rakastan häntä enemmän kuin alkuaikoina, enkä osaa kuvitella muita hänen tilalleen? Vai käykö muillekin pareille näin, joilla menee hyvin? Rakkaus tuntuu voimistuvan ja koko ajan ajattelen vahvemmin, että toivottavasti hänen kanssaan saan vanhana keinua kiikkustuolissa ja katsella lastenlasten leikkejä.

Rakastan tuollaisia hetkiä kuin aamulla, että pysähdyn hetkeksi ja huomaan/tajuan kuinka paljon miestäni rakastan. Silloin sydän oikein hehkuu, hymy tulee huulille ja mietin hiljaa "kyllä, hän on Se Oikea".  

Ensimmäiset testit ostettu!

Tänään kävin ostamassa elämäni ensimmäiset ovulaatiotestit. Jännittävää suunnitella raskautta. En haluaisi innostua liikaa, mutta haluaisin niin kovasti tulla raskaaksi. 

Maanantaina voisin aloittaa testailun käyttöohjeiden mukaan. Viime kerralla päätimme, että vauva saa tulla kun on tullakseen ilman ovulaation pongailua. Yllätyimme kun tärppäsi jo ensimmäisestä kierrosta. Sen takia tiedän pettyväni suuresti, jos nyt ei tärppää ekasta kierrosta. Mutta täytyy yrittää miettiä, että vuodessa on voinut tapahtua elimistössämme vaikka mitä tai meillä oli viimeksi vain tosi hyvä tuuri. Ettei pettymys negatiivisesta tuloksesta musertaisi niin pahasti. Äääh.. kyllähän se negatiivinen tulos masentaa, jos sellanen tulee, vaikka yrittäisi ajatella toisin. 

Tällä kertaa haluan tietää milloin on ovulaation aika ja ne "hedelmällisimmät päiväni". Tietääpähän sitten kierron lopussa, että on yrittänyt kaikkensa tullakseen raskaaksi.


 -Tuollaisia ostin, olivat "halvimmat". Kyllä nuo silti kirpas pussia tai en oikeestaan arvannut testejä niin arvokkaiksi. Tuli heti mieleen parit, jotka ovat joutuneet kuukaudesta toiseen testailemaan ja paljonko jo yksin ovulaation pongailuun on uponnut rahaa.

Äiti.. minäkö?

Synnytysosastolla kätilö sanoi tyttäremme synnyttyä "olette nyt tyttärenne äiti ja isä, eikä sitä voi kukaan teiltä viedä". Jotenkin nuo sanat kolahti mieleen, koska en ollut edes ajatellut, että minusta tulisi äiti. En kuitenkaan tunne olevani äiti. Sydämessä olen tietysti aina äiti tyttärelleni, mutta en osaa ajatella itseäni äitinä. Olemme ukon kanssa taas kahdestaan ja kuin kaikki olisi alkanut alusta. Etsin taas töitä lyhennetyn äitiysloman jälkeen ja mieheni on päivät töissä. Vähän ehkä liikaa mietin jo vauva juttuja, ovulaatiota ja plussausta. Johtuu tosin siitä, että nyt on liikaa aikaa miettiä kaikkea kotona puuhastellessa. Onneksi on nuo koirat, joiden kanssa touhutessa saa muuta ajateltavaa.


Mitenköhän pitkään menee pukea lapsi ulkoilua varten, kun mulla menee jo puoli tuntia laittaa koirille pakkastossuja tassuihin. :) Ei oo muuten niin yksinkertaista kun luulisi. Ihanan kirpakka pakkanen, ja aurinkokin paistoi lämpimästi. Vielä kun saisi työnnellä lastenvaunuja koiria kävelyttäessä *haaveilua*.

Ihanat raskauskilot

Kuka sanoi, että raskauskilot karisevat itsestään..? Niin no toivottavasti karisevatkin, jos hoitaa vauvaa kotona ympäri vuorokauden. Siinä uskossa minäkin söin innoissani kahden edestä, enkä välittänyt vaikka paino alkoikin nousta vauhdilla. Vihdoinkin saan syödä hyvällä omalla tunnolla, ihanaa! Ajattelin odottaessani ensimmäistä. Kyllä ne kilot sitten tippuvat, kuluuhan niitä jo imettäessä. En olisi ikinä arvannut, etten pääse koskaan viemään vauvaani kotiin ja häärimään kakkavaippojen ympärillä.

Sainkin ihanat 13 kiloa lisäpainoa ja koko talven olen yrittänyt niitä karistella, yksin. Suoraan sanottua se ei ole ollut helppoa! En osaa vastustaa kiusauksia ja silloin tällöin tulee kyllä herkuteltua roskaruualla ja sipseillä, nam nam. Noh, suuuurella vaivalla on tippunut 15 kiloa ja keinun painorajani ylärajassa tiukasti kiinni. Kilot tippuivat vanhalla kunnon vinkillä: liikuntaa ja terveelliset ruokailutavat. Tulevassa raskaudessa aion tarkkailla enemmän syömistäni ja sanoa vastaan ihanille mummoille, jotka kehottavat syömään vähän väliä. Tavoitteena on siis syödä terveellisemmin eli hei hei suklaapatukat, teitä tulee kyllä ikävä.